Tapahtuu

20.04.2018

Kekoni Co:n vuosi 2018: sooloteos Möhkäle Suvilahteen

Petri Kekonin sooloteos ensi-iltaan lokakuussa 2018

 

Koreografi Petri Kekoni palaa soolotyöskentelyn pariin Möhkäle – Erratic Block -teoksellaan yli 10 vuoden ja useiden ryhmäteosten jälkeen. Teos jatkaa aikaisemmista teoksista jo tavaramerkiksi muodostunutta omaperäisen liikkeen ja vahvan visuaalisuuden linjaa, mutta tällä kertaa suodattumattomana taiteilijan oman kehon, tilan ja näyttämölle rakennettavan lohkaremaisen elementin kautta.  

Möhkäle saa ensi-iltansa Suvilahdessa katedraalimaisella Cirkon Maneesi -näyttämöllä 5.10.2018.

Teoksen ääni- ja valosuunnittelun toteuttaa tila-aika taiteilija, esittävien taiteiden kentällä toimiva ääni- ja valosuunnittelija Mikko Hynninen. Oman vahvan panoksensa teoksen visuaalisuuteen tuo pukusuunnittelija ja taiteen tohtori Joanna Weckman. Weckman on toteuttanut pukusuunnittelun muun muassa Kekonin teoksiin Pysähdys – Taiteen pimeä aine (2016), Vierasperäisiä muunnelmia (2017 ja 2009) ja Myrsky (2003).

Möhkäle-teoksessa veistoksellinen, muuntuva ja kerroksellinen pukusuunnittelu hämärtää inhimillisen ja elottoman rajoja. Ihminen voi olla elementti ja elementti voi inhimillistyä. Esiintyjän möhkälemäinen, inhimillisiä viitteitä karttava olemus vertautuu eloon heräävän veistoksen tuomiin inhimillisiin mielikuviin.

 
Koreografi Kekoni pohtii sooloteoksen suunnittelun äärellä:

"Päämääränäni on näyttää ihmisen pienuus luonnon edessä. Tarkemmin ajateltuna tämä ajatus on ollut teoksissani läsnä alusta saakka, mutta nyt yhden ihmisen, ison tilan ja ”Möhkäleen” kautta tämä tulee selkeämmin esille.

Teoksen voi nähdä myös luonto-kokemuksena, siinä vaikuttavat myös kesäiset patikkaretket Kolin vaaroille ja niiden kalliojyrkänteille. Pakottamattomana muotona Möhkäle on myös kiinnostava käsite, taiteilijana olen aina ihaillut kuinka luonto muovaa materiaa pitkien aikojen vääjäämättömän hiomisen ja rasituksen tuloksena. Koen että teokseni ovat ikään kuin möhkäleitä; ne muodostuvat tietyn aikavälin tuottamista aatoksista, jotka muotoutuvat teoksen itsensä viitoittamaan suuntaan. Teoksen loppusuoralla pyrin olemaan vain välittäjä. Möhkäle ei ole koskaan muodoton, siinä on ajan tuomia tarkkoja viiltoja ja luodinsuoria pudotuksia

Liikkuvan hahmoni lisäksi kaipaan tilaan jotain toista objektia, jonka järkälemäinen olemus saisi ihmishahmon näyttämään pieneltä. Fyysinen ”Möhkäle” tuo tähän teokseen tiettyä kuvataiteellista ja performanssinomaista otetta, ihmisen liike tarvitsee aina suhteen, johon se vertautuu, jonka kanssa se käy vuoropuhelua. Möhkäle-teoksessa haluan esineellistää itseni ja inhimillistää esineen, minua kiinnostaa myös esiintyminen ilman henkilöyden luomaa painolastia. Tämä johtaa jonkilaiseen piiloutumisen ja verhoutumisen estetiikkaan, “möykyn” liike on liikettä puhtaimmillaan, kaikille merkityksille avointa.

Objektin suuri koko korkealla näyttämöllä vahvistaa edellä kuvattua ihmisen pienuuden tuntua. Pienikin liike isossa elementissä tuo suuren vaikutuksen, suunnitelmissa on laittaa lohkare liikkumaan niin, että siitä muodostuu valtava heiluri! Illuusio kappaleen painosta on tärkeä suhteessa ihmisliikkeeseen. Kappaleen suhde matelevaan tanssijaan tuottaa rinnastuksen, joka johtaa meidät oivallusten äärelle, kuten sen, että olemme painovoiman muovaamia. Tämä johtaa meidät pohtimaan avaruudellisia teemoja."


Taiteellinen työryhmä:

Koreografia, konsepti ja tanssi:

Petri Kekoni

Ääni- ja valosuunnittelu:

Mikko Hynninen

Pukusuunnittelu:

Joanna Weckman

Ensi-ilta 5.10.2018
Esitykset: 5.10.; 6.10.; 9.10.; 10.10.; 12.10; 13.10.2018

Esityspaikka: Cirkon Maneesi-näyttämö, Suvilahti, Helsinki.